SomBy

SomBy on saamenkielistä rock-musiikkia soittava yhtye. Bändi on perustettu useita vuosia sitten, mutta sittemmin kokoonpano on vaihtunut ja nykyisellä on soitettu marraskuusta 2007. Samana vuonna bändi solmi levytyssopimuksen Tuupa Records Oy:n kanssa helmikuussa 2008 ja EP "Čáhppes Lasttat" ilmestyi 24.5. Keväällä 2009 SomBy voitti Sámi Grand Prix - laulukilpailun kappaleella "Ii idit vel" Kautokeinossa Norjassa. Voitto on tuonut SomBylle runsaasti mainetta. Lokakuussa yhtye sai Saamelaiskäräjien kulttuuripalkinnon merkittävästä saamen kielen ja kulttuurin edistämisestä. SomByn nousujohteinen vuosi sai jatkoa Hollannissa 31.10.2009 kun SomBy voitti Liet Internationalin, kansainvälisen laulukilpailun Euroopan vähemmistökielille. Kaksi uuden levyn kappaletta sisältävä single ilmestyi 2.12. Single nousi Suomen virallisen singlelistan yhdeksännelle sijalle. SomByn debyyttialbumi "Alas Eana" ilmestyi 24.2.2010. Syyskuussa 2011 SomBy teki keikkakiertueen Keski-Eurooppaan yhdessä Manzanan ja Vanity Inkin kanssa. Keikkoja oli muun muassa Prahassa, Berliinissä, Varsovassa ja Bratislavassa. Tällä hetkellä SomBy valmistelee seuraavaa albumia, jonka on tarkoitus ilmestyä vuoden 2013 alkupuolella. Rock on!

Yhteys:
Oula Guttorm
puh. +358 40 525 9193